lauantai 31. toukokuuta 2014

Valmista pintaa


Nyt on tullut aika vaihtaa työhaalarit puhtaaseen esiliinaan ja avata ovet asiakkaille. Talvi meni intensiivisessä työn touhussa Villa Ylänteellä eikä näköjään ole energia riittänyt kirjoittaa blogiin. Mutta voihan sitä näin jälkikäteenkin kertoa mitä kaikkea olemme saaneet aikaan. Pari kuvaa kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä talven tuloksia.

Sisääntulo eli veranta on tuottanut vähiten päänvaivaa (tähän mennessä) ja saanut vain vähän uutta maalia kattoon ja seiniin.




Vuokko-tädin vanha kristallikruunu on aika nappi valaisin verannalle.


Eteishallista purettiin yksi väliseinä (vanhan seinän paikka näkyy "ennen" -kuvassa keltaisella) ja portaiden alta keittiöön johtava aukko valjastettiin wc-käyttöön.

"Ennen"


"Jälkeen"




Portaiden alle saatiin mukavan kokoinen naisten wc.





Pääsali sai maitokahvin väriset tapetit, lattiat maalattiin uudelleen samoilla vanhoilla väreillä, katto paneloitiin uudestaan ja listatkin vaihdettiin.


Tässä sama näkymä viime kesältä:


Olinkin aika fiiliksissä kun vihdoin pääsin tuunaamaan sisustusta. Pikkupöydät on itse tehtyjä. Tilasin pöydänjalat Restatopista ja sahautin saarniliimapuulevyistä pöytälevyt Bauhaussissa, käsittelimme ne öljyllä ja sitten vaan levyt kiinni jalkoihin.




Sivusalin tapetiksi valikoitui kuviollinen, mutta edelleen maitokahvin sävyinen tapetti. Borås Tapetin mallistosta tämäkin, kuten kaikki Villa Ylänteen tapetit. Ovat muuten helppoja heitellä seinille nämä easy up -tapetit :-)




Kabinetin tapettikuosi jatkaa samaa linjaa kuin sivusalin.



Nyt pitää käydä kuvaamassa tarjoiluhuone ja keittiö, sillä tokihan nekin ovat jo valmiit ja odottavat vain, että päästään tositoimiin.