keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Potkaisiko onni ?


Joskus asiat vaan loksahtavat kohdalleen. Vähän niinkuin itsestään. Näin voisi sanoa käyneen etsiessäni Peroballe toista toimitilaa. Talvi 2011-2012 kului verkalleen seuraten vuokrattavat toimitilat -palstoja. Keväällä meni sitten hermot. Siirryin selaamaan myytävät toimitilat -palstoja. Ja siellä se oli. Villa Ylänne Espoossa. Aivan kotinurkilla.


Muistan tuon talon jo vuodelta 1994. Muutin silloin maalta kaupunkiin ja työpaikkani sijaitsi kehä I:n vieressä Perkkaalla. Työhuoneeni ikkunasta näkyi kaunis punainen hirsitalo, jonka koristeelliset valkoisena hohtavat ikkunanpuitteet olivat ehkä kauneinta mitä olin nähnyt.


Nyt tämä talo oli myynnissä. Villa Ylänne sijaitsee Espoossa, Mäkkylän kylän ja Vallikallion kupeessa. Entinen kehä I kulki aivan talon nurkkaa hipoen, kunnes tie vuonna 2011 sujautettiin Mestarintunneliin. Orolankalliolla sijaitsevan talon ikkunoista aukeaa näkymä kehä I:lle länteen päin sekä Leppävaaran keskustan kattojen ylle.


Talon rakennutti 1910-luvulla kupariseppä Mauno Hätinen, jolla oli yhteyksiä arkkitehti Eliel Saariseen. Hätisen liikkeen tiedetään olleen mukana mm. Helsingin rautatieaseman tornin pellitystöissä. Perimätiedon mukaan Eliel Saarinen on joko suoraan tai välillisesti vaikuttanut Villa Ylänteen arkkitehtuuriin. Pian talon valmistumisen jälkeen Hätinen myi sen arkkitehti Väinö Orolalle, joka työskenteli Eliel Saarisen arkkitehtitoimistossa. Talo on kansallisromanttinen ja sen kupeeseen sijoitettu torni viittaa vahvasti Saarisen arkkitehtuuriin.

Rakennuksen historiasta en tiedä juurikaan muuta kuin tämän. Viimevuosikymmeninä talossa on toiminut mm. päiväkoti ja eri yritysten toimistoja. Rakennus on ulkopuolelta museoviraston suojelema rakennus ja sen ulkonäkö tulee säilyttää entisellään. Sisäpuolelta talo onkin sitten joutunut kokemaan vuosien saatossa kaikenlaista. Mutta tästä on hyvä lähteä. Tämä ostettiin.

Tässä arvonnassa kuitenkin jää vielä nähtäväksi potkaisiko onni...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti